Hukatut lapset vai eksyneet äidit?
Vaikka päätin jossakin vaiheessa nuoruuttani, ettei minusta ikinä tule äitiä, on äitiys ollut parasta mitä olen tässä elämässä kokenut. Kliseinen lause, mutta kirjoitettunakin kertoo suunnattoman paljon sieluni maisemasta. Olen myöhemmin näkijöiltä kuullut, että minussa on läsnä valtava äidillinen energia. Olen ollut äiti monta kertaa. Suurten perheiden äiti. Tässä elämässäni olen ratkaissut asian vähän helpommin; olen kerännyt ympärilleni monta menneiden elämieni lasta ja nauttinut heidän seurastaan tätinä, ystävänä tai muutoin läsnä olevana aikuisena. Minulla on kaksi biologista lasta suurehkolla ikäerolla.
Äiti-minussa voi hirveän huonosti silloin, kun huomaa epäkohtia lähellä olevien lasten ja nuorten äitisuhteissa. Vaikka kovasti puhutaan siitä, miten lapsi voi hienosti selvitä silloinkin, kun lähivanhemmus on kenellä hyvänsä turvallisella aikuisella, olen kuitenkin sitä mieltä, että sielullisesti äidin ja lapsen suhde on aina niin ainutlaatuinen, että sen jäljet näkyvät lapsessa vaikka lapsi menettäisi äitinsä jo ennen syntymäänsä. Suhde äitiin on aina tärkein ja aina eniten vaikuttava. Isiä tai muita tärkeitä aikuisia väheksymättä.
Äidiksi tuleminen on aina valtava henkinen haaste. Äitiys on lähtökohtaisesti oman sielun asettamista toisen ihmisen käyttöön. Se on ja sen tuleekin olla osaksi luopumista itsestään. Se on siirtymistä riippumattomuudesta riippuvuuteen. Tämä on kaikista suurin haaste, jonka tuore äiti tulee kokemaan. Eikä se kaikilta kivuttomasti onnistu. Riippumattomuuden menetystä kun ei missään oppikirjassa opeteta.
Olen huomannut, että ne äidit, joita tuo riippumattomuuden menetys koskee eniten, menettävät helpommin kykynsä nauttia pienistä, arkisista asioista silloin, kun lapsen kanssa on tylsää. On hankalaa asettaa omat tarpeensa toissijaiseksi. Eikä niitä aina asetetakaan. Äidit masentuvat ja eksyvät äitiyden vaatimuksiin entistä helpommin. En tiedä, onko oikein yleistää, mutta usein näille äideille annetaan enemmän mahdollisuuksia kohdata tämä kasvun pisteensä, eli yleensä näillä äideillä on useampi lapsi. Vanhemmuus menee arjesta selviämisessä välillä ihan hukkaan.
Palautathan äitinä mieleesi kerta toisensa jälkeen, että lapsen hyvinvointi ja kasvu rakentuu äärimmäisen yksikertaisista asioista. Perustarpeiden tyydyttämisestä ja henkisen kasvun tukemisesta. Tärkeimmät äiti-lapsi –suhteen rakennusaineet ovat rakkaus, läsnäolo ja kunnioitus. Rakkaus täytyy lapselle näyttää ja sanoa, kunnioitus lasta kohtaan peilautuu takaisin lapsen kunnioituksena äitiään ja muita ihmisiä kohtaan. Huolenpidolla, kiintymyksen tarpeen tyydyttämisellä, vuorovaikutuksella ja turvallisilla rajoilla pärjää jo hyvin pitkälle. Muista, että elämässä pitää välillä olla myös yhteisiä sirkushuveja, pelkkä jatkuva kieltäminen ja rankaisu tappavat lapsen rakkautta. Lapsen kasvua nuoreksi ja aikuiseksi pystyy parhaiten tukemaan olemalla se vanhempi. Ei olemalla lapsen toveri. Tämän päivän nuorille annetaan liian paljon tilaa kasvaa keskenään. Nuoren saama malli toisesta nuoresta ei ole oikea tapa hoitaa kasvatustehtävää.
Jos olet aloittamassa tietäsi äitinä, toivoisin, että voisit pitää mielessäsi sen, että lapsesi on sinut äidikseen valinnut. Hän on tulossa täyttämään elämäntehtäväänsä ja sinulla on valtava kunnia olla tästä osallisena. Olethan siitä jokaisena päivänä kiitollinen? Jos jotakin osaamista voisin sinulle lähettää, olisi se kykyä olla lempeästi ja rakastavasti jämäkkä vastuunkantaja.
Jos olet äiti, joka kamppailee lapsensa kasvukipujen kentässä hämmentyneenä ja tietämättä mitä tehdä, toivon, että voisit kääntää katseesi peiliin ja toivoa itsellesi vahvaa periksiantamattomuutta. Sinä pärjäät kyllä. Rajat ovat rakkautta ja uusia tilaisuuksia on voitava antaa niin kauan kuin asia opitaan. Rakasta nuortasi ja ole läsnä, näytä että rakastat. Kerta toisensa jälkeen. Olen ihan vakuuttunut, että jos haluat muutoksen nuoressa, on sinunkin jollakin tasolla muututtava. Jos jotakin osaamista voisin sinulle lähettää, olisi se kykyä olla lempeästi ja rakastavasti jämäkkä vastuunkantaja.
